Kuinka edetään?

Kurssin eteneminen

Kurssi alkaa kuvankäsittelyn perusperiaatteista ja yleisistä käsitteistä, jotka luovat pohjan myöhemmälle tekemiselle. Seuraavaksi siirrytään käytännön kuvankäsittelyyn ja edelleen kuvamanipulaatioiden maailmaan. Kurssin loppupuolella tutustutaan Adobe Firefly AI -toimintoihin, joihin on saatu jo esimakua aiempien harjoitusten yhteydessä.

Kurssin aiheita

Seuraavassa tarkempi kuvaus kurssin etenemisestä. Runko on suunnitelma kurssin rakenteessa, josta voidaan poiketa osallistujien toiveiden mukaisesti:

Ensimmäinen kerta

Kurssin ensimmäisellä kerralla otetaan käyttöön Adobe Photoshop, jota varten tarvitset Google-tunnukset tuotteen rekisteröintiä varten Creative Cloud-palvelusta. Sivustolla on kuvallinen ohje asentamisesta.