Tekoälyn hyödyntäminen

Tekoäly eli AI

Tekoälyä eli AI:ta (Artificial Intelligence) hyödynnetään jatkuvasti enemmän eri tietotekniikan alueilla ja niin myös sivustojen tekemisessä. AI nopeuttaa esimerkiksi tekstisisällön tuottamisesta ja graafisten elementtien ja kuvien tuottamista sivujen sisältöön.

Sivustojen tekstisisällön tuottamisessa voidaan hyödyntää tekoälyä ja pyytää esimerkiksi Open AI:n kehittämää ChatGPT:tä tuottamaan tekstisisältöä sivulle. AI:ta voidaan pyytää vaikka luomaan koko sivun tekstisisältö ja pyytää, että generoimisessa otetaan huomioon SEO:n vaatimat ominaisuudet. Esimerkiksi avainsanojen esiintyvyys tekstissä. Voidaan myös pyytää AI:lta sopivaa otsikointia halutulle tekstille.

Esimerkki

Madeirasivujeni kohdalla tarvitsin mm. ingressitekstin erääseen artikkeliin, joka kertoo Levada do Nortesta.

Keskustelu ChatGPT:n kanssa käytiin suomeksi ja voit lukea keskustelun täältä.

Voit myös lukea levadat.com sivustolle päätyneet tekstit omien muotoilujen jälkeen.

Kuvien ja grafiikan generointiin sopivia tekoälyjä ovat esimerkiksi Adoben Firefly AI, jonka avulla voidaan luoda tekstikehotteen mukaista kuvasisältöä. Jos käytössä on Adobe Creative Cloud -sovelluksia, Photoshop sisältää Generatiivisen tekoälyn, jonka avulla voidaan manipuloida kuvia tai tuottaa kuvia tai elementtejä olemassa olevaan kuvaan tekstikehotteella.

Myös ChatGPT:n luojan Open AI:n valikoimasta löytyy DALL-E 3, jonka avulla voidaan Adobe Fireflyn tavoin tuottaa kuvasisältöä.

Ohjelmointikoodien generointiin ja virheen etsintään tekoäly on hyödyllinen. Ammattikoodarit mutta myös harrastelijat käyttävät tekoälyä apunaan toiminnallisten koodausten virheiden etsimiseen ja toiminnallisuuksien toteuttamiseen sivustolla koodin avulla.

Itse olen käyttänyt tekoälyä muutaman kerran teeman luomisen aikana WordPressin php-koodin ongelmien ratkaisemiseen. Muutoin en hallitse koodausta erityisen hyvin vaan kuulun noista edellä mainituista käyttäjistä harrastelijoihin.

Ohjelmoinnin ohella verkkosivujen tekemisessä voidaan hyödyntää tekoälyä myös html:n ja CSS-muotoilujen toteuttamisessa sivulle.

Esimerkki

Olen koodannut joskus teeman ja ottanut käyttöön sivuston navigointivalikon toiminnassa ns. walker class -toiminnallisuuden. Tarvitsin apua koodin korjaamisen, joten päätin kysyä, josko ChatGPT pystyisi auttamaan ongelman ratkaisemisessa.

Lue keskistelumme ChatGPT:n kanssa.

Hakukoneoptimointi eli SEO on verkkojulkaisijalle välttämätön kehityksen kohde, jos aikoo saada sivustolle kävijöitä hakukoneiden kautta. Tekoälyä voidaan hyödyntää monin tavoin hakukoneoptimoinnissa ja aiheesta löytyy verkosta hyvin tietoa. Esimerkkinä sivusto Generate more.

Generoidusta tekstistä oman näköistä

Vaikka tekoälyllä voidaan helposti tuottaa kohtalaisen hyvää tekstisisältöä. siitä kannattaa tehdä oman näköistä. Itse tarkistan aina AI:lla generoidun tekstisisällön faktat ja muokkaan sen omaan suuhun sopivaksi.

Itse julkaisen tietopohjaista sivustoa Portugalin Madeirasta ja olen käyttänyt tekoälyä tuottamaan joitain tekstisisältöjä sivustolle. Tarkistan kuitenkin faktatiedot aina myös muista lähteistä, jotta tiedon oikeellisuus tulee varmistettua. Generoiduista tekstisisällöistä käytän osuuksia tekstistä mutta itse sivustolle tuleva sisältö kokonaisuudessaan on itse kirjoitettua, jotta se on ns. ”minun näköistä tarinaa”.

Esimerkki

Madeiran luonnossa otettu kuva esittää kasvia. On tunnistettava mikä kasvi on kyseessä ja luotava kasville kuvausteksti. Googlen käänteinen kuvahaku tuottaa monenlaisia tuloksia, joten käytän tunnistamiseen chatGPT:tä kertomalla sille missä kuva on otettu ja millaisissa olosuhteissa. (lue keskustelu)

Jos haluat, voit lukea myös lopullisen tekstin artikkeliin, jonka tein sivustoilleni osoitteessa levadat.com.

Kasvista otettu kuva Madeiran luonnossa.

Materiaalin luominen tekoälyjä hyödyntämällä

Yhdistyksemme päätti järjestää asuinaluellamme tapahtuman Messukylän pieni suuri seikkailu, jossa kierrettiin reitti asuinalueella ja reitin varrella oli rasteja. Lapset saivat tehtäväkseen keksiä avainsanan annetun tarinan pohjalta. Käytin tarinan luomiseen ChatGPT:tä ja kuvituksen luomiseen Adobe Firefly AI:ta..

Tarinan luominen tapahtui niin, että kirjoitin ChatGPT:lle tarinan juonen pääpiirteittäin sekä tarinassa olevat henkilöt tai hahmot ja heidän nimensä. Pyysin ChatGPT:tä kirjoittamaan kolme tekstikappaletta pitkän tarinan, joka on suunnattu lapsille. Mainitsin myös, että avainsanaa ei tule esiintyä tarinassa itsessään vaan se on arvoitus.

Tehtäväpaperin kuvituksen eli taustakuvan toteutin Adobe Photoshop kuvankäsittelyohjelmaa hyödyntämällä. Loin kuvan aluksi FireFly AI:n sivustolla generatiivisella tekoälyllä tekstikehotteella. Jatkoin kuvan generoimista osa osalta Adobe Photoshop -ohjelmistossa poistaen ja lisäten elementtejä generatiivisella tekoälyllä kuvaan.

Kuvien manipulointi tekoälyllä

Kuviin voidaan tekoälyn avulla luoda sisältöä ja elementtejä esimerkiksi Photoshopin Firefly AI:n avulla. Itse olen käyttänyt omilla levadat.com-sivustoillani header-yläbannerin taustakuvana kuvaa, jossa tekoälyllä on luotu lisäsisältöä kuvaan. Osaatko sanoa mikä kuvassa on tekoälyllä luotua kuvasisältöä?

Perhe kävelyllä Levada do Furadolla Madeiralla.

Tekijänoikeudet

Mitä tekijänoikeuteen tulee, vuonna 2024 tekoälylle ei voi muodostua tekijäoikeudellista suojaa vaan se muodostuu vain inhimilliselle henkilölle. Jos kuva on siis puhtaasti tekoälyn avulla luotu, kuvalla ei ole tekijänoikeudellista suojaa vaan sitä voi käyttää kuka tahansa. Jos kuva voidaan katsoa olevan teos ja kuvan tekijä on käyttänyt tekoälyä avuksi kuvaa luodessa ja hän on muilla tavoin kyllin laajasti muokannut kuvaa omanlaisekseen, jotta teoksen määritys tekijänoikeuden mukaan täyttyy, se nauttii tekijänoikeudellista suojaa.

Esimerkiksi yllä olevan kuvan pohjalla on itse otettu valokuva kokonaisuuden pohjana ja siihen on luotu tekoälyllä sisältöä. Koska kuvassa on itse minun kuvaamani kuva, se nauttii tekijänoikeudellista suojaa ja sitä ei näin ollen saa käyttää ilman kysymättä minulta lupaa.

Tekoälyllä luodun materiaalin tekijänoikeuksiin liittyvästä suojasta on direktiivi EU:ssa vasta valmisteilla ja ennen sen valmistumista tulkinta tekijänoikeuksista on haastavaa.

Tyttö syö jäätelöä ja orava katselee puusta oikealla. Vasemmalla hevonen taustalla keskiaikainen linna kesämaisemassa.
Kokonaan Firefly AI:lla luotu kuvitteellinen kuva, jolla ei ole tekijänoikeudellista suojaa.